Missä on toivoni lähde?

 


”Synkkyys hiipii. Mieli eksyy menneisiin varjoihin. Se löytää yhä uusia aiheita alakuloon. Auta minua huomaamaan myös se, mikä on ollut hyvin. Auta näkemään armo, jonka olet minulle jatkuvasti lahjoittanut.”

Tämä rukous Kirkko & Kaupunki -lehdessä oli koskettava.  Jotain mitä meistä jokainen on ehkä joskus kokenut, ainakin minä. Jos siihen osaa samaistua tietää, kuinka kauheaa se on: todella musertavaa kun mieli nakertaa, haluamattaan vaipuu epätoivoon ja kielteisyyteen.

Mieleni on välillä kuin hirviö, joka suoltaa pääni täyteen ajatuksia, joista tulee tunteita, jotka sitten saa sydämeni täyteen syytöstä ja murhetta. Mitä syvemmälle menen, sitä vaikeampi sieltä on päästä ylös.

Miten saisin armon tämän murtuneen mielen tilalle?

Ávilan Teresa sanoo kirjassaan, että ennen kuin Herra suo armonlahjoja, hän antaa sielulle syvän itsetuntemuksen.

Ovatko nämä sisäiset äänet avunhuuto tutkimaan sisimpääni, analysoimaan ja sukeltamaan syvemmälle ja katsomaan mistä minä koostun? Vai onko sisäinen ääneni egoni, näennäinen identiteettini, joka pyörittää vanhoja tunteita, tarratuen niihin, koska ne ovat tuttuja ja keino saada minut tuntemaan olevani elossa. Vai kääntäisinkö sittenkin katseeni synkkyyksistäni pois itsekurilla kohti sitä hyvää mitä minussa, läheisissä ja elämässäni ympärillä on?

 Itsetuntemus edellyttää omien tunteiden kuuntelua, vaikka ne olisivat epämiellyttäviä.

Mikä on se sielun sinfonia tässä elämässä, joka tuntuu aina valuvan sormien välistä pois sen löydyttyä? Mikä on tämä elämän rytmi, joka vie ylös ja alas, synkkyydestä kirkkauteen, pelosta rakkauteen ja epätoivosta toivoon? Tahtoisin niin kovasti pitää kiinni hyvästä ja kaunistaa ja elää jatkuvasti harmoniassa sen kanssa, mitä elämässäni on.

Sisälläni toinen puoli minua on se, joka pyrkii selvittämään asioita ja haluaa vastauksia, kun taas toinen puoli on varustettuna uskolla ja luottamuksella. Aivoissa vasen puoli on looginen ja oikea tunteellinen. Oikeassa aivopuoliskossa sijaitsee henkisyys ja elämän yliaistillisuus. Vaistoni, oikea puoleni, sanelee miten haluaisin toimia, mutta sitten vasemmasta hyökyy järkiperäisyyden aalto sanoen jotain aivan muuta.

Suurin heikkouteni on luultavasti se, että minulta puuttuu todellista sinnikkyyttä jaksaa henkiselle tielle kuuluvaa tarkkaavaisuutta ja itsekuria.  Pyhällä tiellä kulkeminen vaatisi mieleni pitämistä kurissa, jotta voisin täyttää ajatukseni ja sydämeni kiitollisuudella, ymmärryksellä ja kauneudella. Kykenisin hyväksymään kaiken eteeni tulevan, jotta voisin yhtyä Jumalan Pyhyyteen kaikkialla.

Tyytyväisyys on sisäinen tunne, joka kulkee käsi kädessä vapauden kanssa. Tyytyväisyydellä ei ole tekemistä voiton tai tappion kanssa. Sillä ollessani tyytyväinen tiedostan, että en tarvitse mitään muita olosuhteita ollakseni vapaa ja onnellinen – pystyn kohtamaan kaikki tilanteet ja nousemaan ongelmien yläpuolelle. Olen vapaa valitsemaan sisäisen rauhan kaaoksenkin keskellä samalla kuitenkin säilyttäen kyvyn toimia tilanteen vaatimalla tavalla.

Joogan avulla opetellaan mielen vuoristoradassa tarttumaan olemiseen, yhdistymään siihen osaa minua joka on muuttumaton, elämän jatkuvan muutoksen takana.

Mieleni tuottamien tulkintojen, ajatuksien ja tunteiden takana on paikka, pieni hetki, joka odottaa minua. Hetki, jolloin lakkaan samaistumasta ajatuksiini, on hetki jolloin identiteettini ei ole enää sama kuin mieleni sisällöt, vaan se on mieleni taustalla oleva tietoisuus.

Se hetki tuo ilon ja rauhan, myös vapauden ja rentouden. Tämä kokemus kumpuaa sisimmästä, jolloin olen yhteydessä johonkin minua suurempaan, siinä hetkessä, jonka hiljentyminen saa aikaan.

Henki haluaa vapauttaa meidät kärsimyksestä. Se ei tee sitä poistamalla mielestäni kipeitä muistoja tai asioita, vaan tuomalla meidät nykyhetkeen, jossa ei ole menneisyyttä eikä tulevaisuutta.

Onko täysin mahdollista kuunnella Jumalan ääntä kaiken päivää? Se mielen osa, jossa totuus asuu, on jatkuvassa kommunikointi yhteydessä Jumalan kanssa, olinpa siitä tietoinen tai en. Toinen mielen osa on maailmassa ja tottelee maailman lakeja. Se osa sisintäni, joka kuuntelee Jumalan ääntä, on tyyni ja aina rauhallinen.

Yritä samaistua siihen mielen osaan, jossa vallitsee ikuinen rauha ja hiljaisuus. Kuuntele syvän hiljaisuuden vallitessa, avaa mielesi, ohita kaikki ne ajatukset, jotka hämärtävät ikuisen yhdyssiteesi Jumalaan, vajoa syvälle rauhaan.

Mielenrauha on luonnollinen neurologinen tilamme, kehossamme on itseohjautuva järjestelmä, joka palauttaisi meidät mielenrauhaan itsestään, jos vain sallisimme sen tehdä niin eli aina kun emme pyöritä mielessämme tunteita herättäviä ajatuksia.

Emme välttämättä pysty estämään ajatuksiamme menemästä alakuloon, mutta voimme yrittää ohjata huomiotamme. Voimme halutessamme seurata ajatuksia syvemmällä tai kääntää huomiotamme muualle. Mille ikinä annamme huomiota, se kasvaa.

Minua kutsuu jatkuvasti luokseen yhä uudestaan se hetki, jonka kauneuden ja autuuden olen kokenut. Se paikka, joka kätkeytyy ajatusten taakse ja löytyy sieltä niiden välistä, sille minä haluan antaa huomioni. Sieltä nousee ymmärrykseni ja toivoni. Jatkuva sisäänpäin kääntymisen, mietiskelyn kaipuu, vapauden ja rauhan kaipuu, on jotain mitä minun on seurattava, yrittämättä etukäteen nähdä tai määritellä, mihin se johtaa.

Kun mieli on murtunut, silloin tarvitaan sisäistä työtä, psalmeja, pyhiä tekstejä, mietiskelyä. Se on hiljattaista heräämistä – kuin toipumista sairauden jälkeen, asteittaista toivon ja voiman syntymistä.

 Rita Saari on jooga- ja meditaatio-ohjaaja. Hän pitää kristillisen joogan kursseja Helsingin seurakunnissa.