Kotona tomussa

”Palatkaa tomuun, Aadamin lapset!”(Ps.90:3)

Kuuntelen tätä kutsua.

Se on kutsu hyväksyä oma alkuperä.

Se on kutsu hyväksyä oman elämän päätepiste.

Se on kutsu hyväksyä ihmisen osa.

Jumala muistaa, että on tehnyt meidät tomusta. Haluanko itse unohtaa sen?

Unohdan tomuni, kun pyrin Jumalan kaltaisuuteen.


Raamatun alkulehdillä kerrotaan, kuinka ihminen lankeaa syntiin käärmeen houkuttamana. ”Teistä tulee Jumalan kaltaisia” (1. Moos. 3: 5), se lupaa ja ihminen uskoo. Edelleenkin tuo usko on voimissaan. Pyrkimys jumalankaltaisuuteen on alati läsnä meissä ja minussa. Ihmisenkaltaisuus on loppujen lopuksi aika haastavaa.

Teen virheitä ja olen kaikin tavoin epätäydellinen. Inhimilliset suhteeni ovat usein ristiriitaisia. Ruumiskin sairastuu ja vanhenee, mieli rasittuu. Tätä kaikkea ei ole ihan yksinkertaista hyväksyä. Olisin mielelläni jotain muuta, vähän enempään pystyvä, vähän täydellisempi, vähän jumalankaltaisempi. Käärmeen houkutus on alati läsnä.

Tuntuu kuin koko aikamme kietoutuisi kylmännihkeään käärmeennahkaan. Ole tehokas, suoriudu, kouluttaudu, valmistaudu, laihduta ja kaunistaudu – äläkä missään nimessä vanhene! Mainoksissa ihmiset näyttävät jumalaisen kauniilta ja lehdissä saavat palstatilaa elämässään menestyneet, huomionarvoisat julkimot. Mieleen tulee, onko ihmisellä arvoa ilman lisäarvoa, jota hänen täytyisi tuottaa yhteisönsä hyödyksi?

Pyrkimys täydellisyyteen, jossain mielessä jumalankaltaisuuteen, on myös meihin rakentunut ominaisuus, toisilla tiukempi kuin toisilla. Tiukimmillaan yliminä hälyttää ja rankaisee heti, kun teen virheen. Täydellisyysvaatimuksen kanssa on hankala elää ja uupumus uhkaa.

Käärme kuitenkin petti lupauksensa, että ihminen jumalankaltaisena tietäisi kaiken, sekä hyvän että pahan. Pahasta kyllä tuli tietoa, mutta tieto hyvästä muuttui alati ristiriitaiseksi, epävarmaksi ja ihmisen kokemusmaailmaa pakenevaksi. Olenko minä hyvä? Kuuluuko minulle osallisuus hyvästä? Onko Jumala hyvä? Mistä minä saan oikeuden epätäydelliselle elämälleni kenties työttömänä, eronneena, yksin jääneenä, lapsettomana, mielenterveydeltäni horjuvana, sairaana…

Maan tomu riittää! Siihen tomuun on Jumala puhaltanut hengen ja kutsunut minut elämään. Elämän on minulle annettu, en voi sitä ansaita. Elämääni voin elää monin tavoin ja se sisältää monia tärkeitä valintakohtia. Ihmisenkaltaisuuteen kuuluu kuitenkin se, että teen virheitä ja valitsen väärin, niin yksilö- kuin yhteisötasollakin. Tämän köyhyyden näkeminen ja tunnustaminen koituu minulle kuitenkin elämäksi, ei kuolemaksi, sillä tähän tomuun Jumala katsoo rakkaudella ja hellyydellä. Hän muistaa, mistä minut on tehty. Käärmeen houkutus: ”teistä tulee Jumalan kaltaisia” on kutsu itse ansaittuun ja itse luotuun elämään. Jumala kutsuu minut lahjoitettuun elämään, jossa hyvä säilyy ja on totta virheiden ja väärien valintojenkin keskellä.

Kokemuksen tasolla tietoisuus hyvästä tarkoittaa armonkokemusta. Juuri tämän käärme minulta riistää. Tieto hyvästä, rakastavasta Jumalasta peittyy tietoon pahasta. Ja jos kerran ei ole olemassa mitään itsestään selvää olemassaolon pohjaa, Luojan minulle antamaa, se täytyy itse ansaita. Tästä seuraa se ahdistus, mitä tunnen tomun vuoksi; elämäni rajallisuuden, oman avuttomuuteni, syyllisyyteni ja olemiseni tarkoituksen etsinnän vuoksi.  ”Teistä tulee Jumalan kaltaisia” on armoton houkutus, joka jättää epätoivoiseen kamppailuun kaikkien kielteisten voimien voittamiseksi ja elämän mielekkyyden löytämiseksi

”Palatkaa tomuun, Aadamin lapset!” on armonkutsu, kutsu kotiin, kutsu Jumalan varaan jättäytymiseksi. Annan kutsun laskeutua tietoisuuteeni, sydämeeni, koko olemukseeni

”Palatkaa tomuun, Aadamin lapset”

 

Jaana Räntilä on hiippakuntasihteeri Helsingissä.