TUOMIOVAPAAPÄIVÄ

Seuraan mielelläni kaikenlaisia keskusteluita ja teen niistä havaintoja. Jo kuukausia olen kiinnittänyt huomiota eri tavoin esiintyvään tuomiopuheeseen. Parhaillaan velloo keskustelu tasa-arvoisesta avioliittolaista.

Tuomion kohteena voi olla mikä tahansa: milloin kohteena on joku henkilö tai mikä tahansa ihmisryhmä, toisen ihmisen käyttäytyminen tai ominaisuus.  Tuomion perusteena pidetään Raamattua tai mitä tahansa muuta asetta, jolla päästään lätkäisemään. Lyömäaseeksiko meille on Raamattu annettu?  

Minua puhuttelee kovasti portinvartijat, oikean ja väärän vartijat. Niistä jotka sanovat mikä on oikea tapa ajatella, toimia ja olla ja mihin kuuluu uskoa. Ja kuka pääsee taivaaseen ja kuka joutuu helvettiin. Niistä ihmisistä jotka, kun rakkaudesta puhutaan, muistuttavat laista ja viimeisestä tuomiosta. Tai niistä jotka päivittävät facebookiin lehtien tarinoita siitä, miten ohikulkijat jättivät auttamatta jotakuta hädässä ollutta. Menitkö itse auttamaan silloin, kun näit isän retuuttavan lastaan Prisman maitohyllyjen välissä? Tai avasitko oven pienten lasten äidille, joka rattaineen yritti päästä Kelan ovista sisään?

Ja niistä jotka puhuvat suureen ääneen erityisistä ruokavalioistaan ja kokoontuvat omiin porukoihinsa tuomitsemaan, ehkä vähän salaa, niitä jotka syövät sitä ihan tavallista lihaa ihan tavallisen ruokakaupan lihahyllystä ostettua.

Kysymys lienee siinä, että monet pitävät omia arvojaan niinä parhaina arvoina ja tuomitsevat ne arvot, jotka poikkeavat omista. Tuomioita pohtiessani mietin, että se liittyy usein jonkinlaisiin porukoihin. Usein ryhmäkoheesiota, ryhmän keskinäistä tiiviyttä, pyritään vahvistamaan vihaamalla siihen kuulumattomia ryhmiä tai ihmisiä. Pelko, viha, häpeä ja syyllisyys voivat olla sisäisiä vaikuttimia silloin, kun puhutaan tuomitsemisesta.

”Älä tuomitse, ettei sinua tuomittaisi”. Minua kyllä kiinnostaa, mitä tarkoitusta tuomitseminen palvelee. Väkisinkin tulee mieleen kuva pyykkäristä, joka toisten tahroja osoitellessaan välttyy pesemästä omaa likapyykkiään. Mistä varjon langettaja saa oikeuden asettua toisen ihmisen yläpuolelle huutelemaan ja ”pitämään huolta” siitä, että kanssakulkija pysyy ”oikealla tiellä”?

Jumalan lapsina meille on tarjolla elämän runsas tarjotin. Ihmisyyteen kuuluu erilaisten hedelmien maistelu. Yritys ja erehdys tarjottimen äärellä on sekin osa ihmisyyttä, ehkä parasta sellaista. Mutta jokaisen, näin luulen, pitää itse päästä tekemään valintoja ja saada kokemuksia; ulkoapäin on usein mahdotonta sanoa, mikä hedelmä on se oikea, maistuvin ja käyttökelpoisin juuri kyseisellä hetkellä tai mikä polku totuuteen oikea. Kun tuomitsee toisen, langettaa varjoa hänen päälleen ja samalla itsensä päälle. Me olemme yhtä ja jokainen meistä on Jumalan kuva: kaunis ja kelpaava.

Eräs viisas kirjoittaa: ”Etsiessään totuutta ja täyttymystä ihmiset valitsevat erilaisia teitä. Se, etteivät he valitse sinun tietäsi, ei tarkoita sitä, että he olisivat eksyksissä.”

Pidettäisiinkö yhdessä tuomiovapaapäivä?

 

Miia Leinonen

Toimin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa sielunhoidon soveltavien opintojen yliopisto-opettajana, keikkapappina, MIndfullness- ja ryhmäliikunnanohjaajana. Olen myös Hidasta elämää -sivuston kolumnistina.