TIETOISUUS

Olen kirjoittanut muutaman kirjoituksen, joissa olen käsitellyt mindfulness -menetelmää. Kuten sanottua, sana on käännetty suomeksi sanoilla hyväksyvä tietoinen läsnäolo. Teksteissäni olen aiemmin pohdiskellut sekä hyväksymistä että läsnäoloa. Nyt on tietoisuuden vuoro. Tartuin sanaan viimeisimpänä, koska se tuntui haasteelliselta avattavalta.

Tietoisuuden vastakohta on tiedostamattomuus. Yksinkertaistettuna me ihmiset emme aina ole tietoisia niistä ajatuksista ja tunteista, jotka jostain syvältä sisältämme ohjaavat toimintaamme. Arkikielessä asian voisi ehkä ilmaista niinkin, että tiedostamattomaan varastoituneet ajatukset ja tunteet voivat aktivoitua automaattisesti tietyissä elämän- tai muissa tilanteissa. Tällöin, mikäli emme ole tästä tietoisia, tiedostamattomat reaktiot ohjaavat toimintaamme ja reagointiamme. Joskus erehdymme luulemaan näitä ajatuksia ja tunteita itseksemme, samaistumme niihin.

Mindfulness –meditaatio, kehon ja hengityksen sekä kehon tuntemusten tarkkailu, lisäävät tietoisuutta omasta sisäisestä liikenteestä, siitä miten mieli vaeltaa, mitä tunnetiloja ja millaisia kehon tuntemuksia meissä on. Arjen touhussa ja tohinassa on harvoin tilaa tietoiselle olemiselle. Siksi tarvitaan hiljaista tilaa: meditaatiota tai muuta pysähtymisen paikkaa.

Parhaimmillaan meditaatio voi tarjota hyviä eväitä itsetuntemukselle ja niin se yleensä antaakin. Kun tulee tietoiseksi omista ajatuksistaan ja tunteistaan, alkaa ymmärtää itseään. Itseen tulee myös tilaa, väljyyttä, joka saa aikaan tunteen siitä, että on tilaa henkisesti hengittää -  monesti koemme elävämme henkisissä vankiloissa, joiden rakentajia olemme itse olleet.

Tietoisuudessa on myös ”negatiivinen” puolensa; kun oma sisäinen maailma alkaa avautua, on se myös kipeä kokemus. Ei ole aina helppoa katselle itseään tarkkailijan lailla – häpeähän siinä herää. Omien rajojen tiedostaminen saattaa alkaa vaikuttaa ihmissuhteisiin ja moneen muuhun asiaan. Monesti mindfulnessia harjoittavat ihmiset joutuvat isoihin elämänmuutoksiin juuri tiedostamisen vuoksi; enää eivät välttämättä vanhat olosuhteet palvele, koska itsen hyvinvoinnista tulee niin merkittävä asia. Ihminen alkaa ottaa vastuuta itsestään ja omasta elämästään.

Mindfulnessia säännöllisesti harjoittavan ihmisen hyvä ystävä on myös lisääntyvä hyväksymisen taito; omien ajatusten ja tunteiden hyväksyminen juuri sellaisena kuin ne kunakin hetkenä näyttäytyvät. Tiedostaminen ja hyväksyminen ovat niitä asioita, joiden vuoksi itse edelleen jatkan mindfulnessin parissa – menetelmä on antanut minulle ja monelle muulle ihan uuden elämän. Tällä tarkoitan sitä, että ystävystyminen itsensä kanssa lisää valtavasti hyvinvointia sekä itsessä että muissa ihmisissä. Sanon tämän taas ja sanon yhä edelleen: hyvinvoinnin ja rakkauden on taipumus laajentua itsestä ulospäin. Saattaapa tuossa kaikessa olla mukana jokin kolmaskin.

   

Miia Leinonen

Toimin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa sielunhoidon soveltavien opintojen yliopisto-opettajana, keikkapappina, MIndfullness- ja ryhmäliikunnanohjaajana. Olen myös Hidasta elämää -sivuston kolumnistina.