Henkisyys, maallistuminen ja evankelioinnin reformaatio

(Kirjoitus on julkaistu Crux -lehdessä 3/17)
 

Vielä parikymmentä vuotta sitten avoimesti hengellisyyteen suhtautuvat ihmiset kuuluivat marginaaliin. Jooga tai meditaatio oli lähinnä outojen harrastus ja kaukana kirkollisesta arjesta. Lähes poikkeuksetta suomalaiset kuuluivat kirkon tai jonkun uskonnollisen yhteisön jäseniksi. Evankelis-luterilaisen kirkon julkinen asema oli vankka ja maine oli hyvä, koululaitos tuki uskonnollista kasvatusta, Tasavallan presidentti nimitti piispat, kaupat olivat kiinni pyhät ja äidit opettivat iltarukoukset. Mutta kaikki tämä on mennyttä.

2000-luvulla meditointi, henkiset harjoitteet, uskomukset ja muut, ennen esoteerisiksi luokitellut elämäntavat, ovat tulleet osaksi tavallisten ihmisten hyvinvointikulttuuria ja uutta henkisyyden ilmapiiriä.  Toinen viime vuosikymmeninä länsimaisia yhteiskuntia leimannut tekijä on maallistuminen eli sekularisaatio. Sekularisaatio on näyttäytynyt uskontojen yhteiskunnallisen aseman muutoksena ja vähenemisenä monella tasolla. Uskonnon merkitys on vähentynyt yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja ideologioihin nähden. Seurauksena tästä on lisääntyvät ristiriidat uskontojen ja yhteiskunnan maallisen arvomaailman välillä. Vähitellen uskonnot ovat joutuneet omaksumaan ympäröivän kulttuurin arvoja ja näköaloja, jotka puolestaan johtavat uskonnollisen merkittävyyden vähenemiseen. Yksilötasolla tämä muutos on lopulta vaikuttanut uskonnollisen itseymmärryksen ja käytännön vähenemiseen yksilön elämässä. 

Vaikka länsimaisessa kulttuurissa ja yhteiskunnassa uskontojen rooli onkin vähentynyt, niin silti uskonnollisuuden, uskontojen ja hengellisyyden kysymykset ovat edelleen ajankohtaisia. Myöskään yhteiskunnan maallistuminen ei ole aina merkinnyt negatiivisia vaikutuksia vaan paljon on tapahtunut myös hyvään suuntaan. Kysymys on pikemminkin ollut uskonnollisuuden privatisoitumisesta, yhtenäiskulttuurien murtumisesta ja kulttuuris-uskonnollisesta pluralismista kuin pelkästä maallistumisesta. Itse asiassa uudenlainen uskonnollisuus vahvistuu ja vanhat uskonnolliset traditiot näyttävät pitävän pintansa sekä löytävän yhteyttä postmodernin yhteiskunnan kanssa. Elämme kiinnostavia aikoja.

Kirkko ja henkisyys

Aiemmin kirkollinen suhtautuminen monimuotoistuvaan yhteiskuntaan oli varsin kielteinen. Kirkon työntekijöiden yleinen mantra oli puhua halventavasti uskonnollisesta shoppailusta eli sellaisesta hengellisyydestä, jossa yksilö valitsee asioita itselleen vapaasti sieltä täältä. Kielteinen suhtautuminen on hiljalleen muuttumassa kun käytännön elämässä suurin osa suomalaisista rakentaa uskonnollisen identiteettinsä huomattavasti monimuotoisemmin. Tutkimusten mukaan moni kokee itsensä henkiseksi tai hengelliseksi, mutta yhä harvemmin haluaa sitoutua kirkollisesti.

Nykyaikainen hengellisyys tai henkisyys on varsin monimuotoinen ilmiö. Yksi ulottuvuus henkisyydestä näkyy kirkon kyselytutkimuksissakin: usko Jumalaan säilyy korkeana, mutta liikkuu pois perinteisestä kristinuskosta. Hyvin moni niistä jotka uskovat kuoleman jälkeiseen elämään ovat avoimia myös uudestisyntymisen, karman ja erilaisten henkivoimien olemassaoloon. Ja toisinpäin monille henkistyjille kristillisetkin opit ovat tärkeitä. Tämä ei kerro siitä, että ihmiset olisivat hylänneet kristinuskon, vaan omaavat entistä avoimemman tavan ymmärtää uskonnollisuus ja usko.

Nykyään voisikin puhua transformatiivisesta eli jatkuvasti elävästä ja muotoutuvasta uskonnollisuudesta. Se sisältää yksilön elämäntavan, jossa halutaan lisätä tietoisuutta (mindfulness) transsendessistä (toiseuteen, Jumalaan ym.) ja tukea osallisuuden tunnetta. Eli avainsanat ovat yksilö, tietoisuus, toiseus ja osallisuus. Hengellisellä tiedostamisella on merkitystä yksilölle, kunhan se täyttää päivittäisen elämän, auttaa valintojen tekemisessä, vahvistaa toiseuden arvostusta sekä osallisuutta toisiin ihmisiin ja maailmaan. Hengellisyys ja henkisyys ovat paljon monimuotoisempaa, kokemuksellisempaa, yksilöllisempää ja kokonaisvaltaisempaa kuin aikaisemmin.

Evankelioinnin ja lähetystehtävän reformaatio

Olemme menossa kohti sellaista yhteiskuntaa, jossa ihmiset puhuvat Jumalasta ihan eri tavalla kuin ennen. Tämä haastaa merkittävästi perinteisen kirkollisen elämän. Emme voi enää luottaa siihen, että ihmiset tietäisivät perusasioita tai että osaisimme puhua samaa ”kieltä” heidän kanssaan. Käytännön haasteena kirkon toiminnalle tämä tarkoittaa uudelleenasennoitumista koko kristillisen kasvatuksen ja evankelioinnin peruskysymyksiin. Tämä tarkoittaa luopumista yhteinäiskulttuurissa syntyneestä ajattelusta, jonka mukaan ihminen ”elää seurakunnan yhteydessä”, joka postmodernissa kulttuurissa on varsin naiivi, koska siihen ei kuulu elämänpiirin rajaaminen vain tiettyihin yhteyksiin. Ehkä samoin pitäisi hylätä ajatus siitä, että on olemassa kaikille sopiva ”onesize fits all” kirkko ja sen sijaan miettiä tarkemmin, kuinka suunnitella asioita erilaisten ihmisten elämäntilanteisiin sopivaksi.

Kirkon julistuksen ongelma on, että teologisella kielellä sanoitettu inhimillinen kokemus usein poikkeaa siitä miten ihmiset oikeasti kokevat asiat. Eli me esitämme kristilliset selitykset vastauksena kysymyksiin, joita ihmiset eivät kysy. Teologian toinen vaara on ajatella uskonelämä prosessina saattaa ihmiset tuntemaan sellaista, jota me luulemme, että heidän tulisi tuntea. Näin korostuu reflektiivisyyden ja dialogisuuden tarve eli tulevaisuudessa ei riitä, että me vain kysymme ihmisten ajatuksia, vaan meidän tulisi kuunnella ensisijaisesti heidän kysymyksiään.

Toinen keskeinen haaste on kirkon suhde kokemuksellisuuteen. Monet suhtautuvat kriittisesti nykyajan kokemuksellisuutta korostavaan kulttuuriin sen elämystehtailun, yksilökeskeisyyden ja lyhytjännitteisyyden takia. Vaikka kritiikki onkin oikeutettua, kriitikoita olisi hyvä muistuttaa, että se jo nyt on ja vaikuttaa ihmisten elämään kirkossa ja sen ulkopuolella. Jos nykyaikainen henkisyys kaipaa kokemuksellisuutta, niin pitäisikö kirkkotilojen välittää paremmin pyhän tuntua, seurakuntayhteyden tarjota yhteisöllisyyden kokemuksia ja laadukas kohtaaminen olla sellaista jonka molemmat kokee laadukkaaksi?

Kun ihmiset eivät enää näe yhteyttä oman elämänsä ja kirkon välillä, kirkon merkitys elämälle on lähes olematon. Korjausliike tilanteeseen vaatii monien tutkijoiden mukaan perustavanlaatuista reformaatiota kirkkojen suhtautumisessa evankeliointiin ja perustehtävään. Kun aikaisemmin evankeliointi on tarkoittanut ihmisten saamista kirkon jäseniksi tai karismaattisissa piireissä elämänmuutosta, ”uskoontulemista”, nykyaikana kääntymys tulisi nähdä prosessina jossa kristinusko tarjoaa mahdollisuuden elämän suunnan muuttamiselle kohti Kristusta. Käytännössä tämä ajattelu tarkoittaa, että ei ole mitään valmista toiminnallista mallia vaan järjestys vaihtelee ihmisen ja hänen taustansa mukaan; mitä Jumala tekee ihmisen elämässä ja mistä hän on tulossa, mihin menossa.

Esimerkiksi Raamattu ei tarjoa yhtään sellaista selkeää sovituksen sanaa, joista voisi muodostaa yleispätevän nykyajan doktriinin. Sen sijaan Raamattu kertoo vain totuuden Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta, joka ratkaisee ihmisyyden ongelmat: se pelastaa, sovittaa, voittaa synnin vallan, kukistaa pahan, pelastaa kuolemalta, antaa meille mahdollisuuden syntyä uudelleen ja nämä nousevat Jumalan rakkaudesta Jeesuksessa Kristuksessa. Se miten tuon totuuden elää todeksi ei löydy Raamatun lehdiltä. Siinä totuudessa on samalla kaikki tarvittava elämänmakuiselle uskonelämälle.

Kolmas tärkeä teema liittyy yhteisöllisyyteen, osallisuuteen ja tapaan nähdä kommuunion luonne uudella tavalla. Perinteisesti Suomessa kirkko on ollut suomalaisten kirkko. Kuitenkin Jeesuksen lähetyskäskyssä mainittu ethnos ja muutekin koko varhaiskirkon lähetyshistoria kielii siitä, että kristillisen kommuunion tulee ylittää inhimilliset esteet ja rajat. Samalla yhteiskulttuurin murros Suomessa haastaa meidät ajattelemaan yhteyden kristittyjen välillä rakentuvan joidenkin muiden kuin yksinomaan yhteiskunnallisten rakenteiden varaan. Kirkko on kommuunio eli yhteys-yhteisö. Ihmiset täytyy osallistaa, tarjota kokemuksellisuutta ja mielekkyyttä joka kohtaa heidän oman elämän kysymysten kanssa. Työntekijä toimii omasta ammattitaidostaan ja tehtävästään käsin, mutta ihmisiä ei tulisi ainoastaan kutsua kirkkoon vaan ihmisiä tulisi kutsua olemaan kirkko.

Hellenistikristityt, tulkaa apuun!

Yhtenäiskulttuurin murtumisen seurauksena tapahtuva kristillisen uskon hiipuminen, kertoo kirkon otteen herpaantumisesta arkipäivän muuttuviin verkostoihin, joissa ihmisiä jo nyt kasvatetaan vauhdilla ei-kristityiksi. Ihmisten elämäntodellisuus on muuttumassa kovaa vauhtia kristilliselle traditiolle ja kielelle tuntemattomaksi. Olisiko sitten ratkaisu uudenlaisessa evankelioinnissa ja transformatiivisessa kristillisyydessä? Apuna sen tavoitteiden hahmottamiseen voisi toimia nykyajan Y-sukupolvelle yleinen ns. iloisen mielen narraatio, jossa ”maailmankuvassa keskeistä on tulla onnelliseksi ja maailma on lähtökohtaisesti hyvä paikka jossa ystävät ja perhe auttavat selviämään vaikeuksista”. Miten onnistuisi kirkon hyvän sanoman tuominen nykyajan yhteisöjen keskelle valmiina auttamaan ihmisiä heidän elämänkysymystensä kanssa? Ehkä kirkossa olisi viimein aika tehdä kaikkien strategioiden, kuvausten ja vuosikertomusten sijaan hengellisen löytämisen brosyyri?

Nykypäivän tilanne on tavallaan paluuta aikaan, jossa kristityt olivat vain yksi uskonnollinen ryhmä hellenistisessä kreikkalais-roomalaisessa maailmassa ja valtakulttuuri oli lähtökohtaisesti ei-kristillinen. Tämä lähestymistapa on tietyllä tavalla paluuta alkuperäisen hellenistisessä ajassa eläneen kristillisyyden pariin. Siinä lopputulos ei ole yhden kulttuurin kirkko vaan edustettuina ovat eri kulttuurit ja alakulttuurit, joiden kaikkien sisällä asuu kristillinen perusajatus Kristuksesta ja hyvästä elämästä. Ehkä meidänkin pitäisi varhaiskirkon tavoin etsiä ja pyytää apuun tämän ajan hellenistit kirkossamme, ne jotka ovat kotonaan kirkossa ja verkostoissa sekä maailmassa sen ulkopuolella.

Henri Järvinen

Kirjoittaja toimii yliopistopappina Taideyliopistossa Helsingissä sekä hengellisen ohjauksen ja uuden spiritualiteetin asiantuntijana Helsingin seurakuntayhtymässä.


Kirjallisuutta
Sylvia Collins-Mayo, Bob Mayo & Sally Nash: The Faith of Generation Y (Explorations). 2010.
Steve Hollinghurst: Mission Shaped Evangelism: The Gospel in Contemporary Culture. 2009.
Pete Ward: Liquid Church. 2013.
Pete Ward: Participation and Mediation: A Practical Theology for the Liquid Church. 2008.
Rowan Williams: Being Christian. 2014.
Rowan Williams: Faith in the Public Square. 2015.