Minulla on aarre

"Taivasten valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre. Kun mies löysi sen, hän peitti sen uudelleen maahan, ja sitten hän iloissaan myi kaiken minkä omisti ja osti sen pellon."

Minäkin omistan aarteen. Se on se asia mitä arvostan kaikkein eniten elämässäni.
Pohdin mielessäni niitä tapahtumia jotka liittyy tuohon asiaan.

Mietin elämääni.
Mitä tuo asia on saanut minussa aikaan?
Ja mitä se on merkinnyt?

Olen tämän asian kanssa.
Sanon sille: "Olet kaikkein rakkain asia maailmassa".
Mitä sitten tapahtuu?

Mietin mitä kaikkea tekisin jos saisin pitää tuon asian.

Minä olen aarre.
Eräänä päivänä joku löysi minut.
En tietäsi arvoani jos joku ei olisi löytänyt minua.
Mietin hetken niitä tapahtumia kun minut löydettiin.

Olen monikerroksinen aarre.
Minussa on monia asioita joita eri ihmiset ovat nostaneet esille ja näyttäneet minulle.
Mietin näitä ja niitä ihmisiä jotka ovat näyttäneet ne minulle.

Lopulta seison Herran edessä ja huomaan että hän pitää minua aarteenaan.
Näen eri asioitteni heijastuvan hänen kasvoihinsa, niiden jotka vain hän on havainnut minussa.
Ja lepään rakkaudessa jonka hän antaa minulle.

 

Henri Järvinen
Anthony de Mellon meditaation pohjalta.