Kristillisen meditaation toiminta etenee

Yhtenä painopisteitämme on kristillisen meditaation toiminnan kehittäminen. Tällä hetkellä järjestämme erilaista koulutusta joissa pääsee tutustumaan kristilliseen meditaatioon ja aloittamaan sen harjoittamisen. Helsingissä kokoontuu tällä hetkellä kaksi viikottaista meditaatioryhmää jotka ovat avoimia kaikille kiinnostuneille ja joiden kautta pääsee helposti mukaan.

Kristillisen meditaation toiminnan taustalla vaikuttaa Kansainvälinen Kristillisen meditaation yhteisö (World Community for Christian Meditation). Yhteisön toiminta perustuu benediktiinimunkki John Mainin opetukseen ja toimii tällä hetkellä sadoissa maissa ympäri maailmaa. Myös Helsingissä kokoontuvat ryhmät ovat osa tätä verkostoa.

Viime viikolla Helsingissä oli vieraana WCCM:n yksi pääkouluttaja Liz Watson Englannista. Hän kävi pitämässä yhteisön aktiiveille koulutusretriitin ja samalla tapasi Hiljaisen tilan väkeä Seurakuntien talolla. Liz toivoi että vähitellen saisimme perutettua lisää meditaatioryhmiä ja muistutti että ryhmä on helppo ja mielekäs tapa kokea yhteyttä pyhään ja toisiin ihmisiin.  Toivottavasti saamme pian Lizin uudelleen vieraaksi ja mukaan johonkin kiinnostavaan tapahtumaan tai kouluttamaan kurssille.

Jos kristillisen meditaation toiminta kiinnostaa laajemmin niin tutustu näiltä sivuilta Kristillinen meditaatio -alasivuun ja jos olet kiinnostunut aloittamaan meditaatioryhmän niin ota yhteyttä henri.jarvinen@evl.fi