Seitsemäs viikko: Risti ja epäonnistuminen

Paaston ja pääsiäisen aikana on hyvä hetki viipyä hieman tavallista enemmän hengellisten pohdintojen parissa. Yksi kelpo vaihtoehto on lukea paastokirjaa; pohdiskella ja rukoilla jonkun itseään fiksumman syvällisten ajatusten äärellä. Valitsin paastokirjakseni Canterburyn arkkipiispan ”tilaaman” paastokirjan Looking Through the Cross. Sen on kirjoittanut pastori, tohtori Graham Tomlin, joka on St. Mellitus Collegen dekaani ja tunnettu lontoolaisen seurakuntaelämän kehittäjänä.

Kirjan teemana on pohtia kristillistä uskoa ristin näkökulmasta. Tässä blogissa esittelen kirjan mietteitä luku kerrallaan. Kirjan itsensä saa tilattua helposti monista verkkokaupoista itselleen tarkempaa perehtymistä varten. Tervetuloa mukaan paaston ja pääsiäisen matkalle!

Risti ja epäonnistuminen

Pietari oli alhaalla pihassa. Muuan ylipapin palvelustytöistä tuli sinne,  ja nähdessään Pietarin lämmittelemässä hän katsoi tätä ja sanoi: "Sinäkin olit tuon nasaretilaisen kanssa, tuon Jeesuksen." Mutta Pietari kielsi sen. "En ollenkaan ymmärrä mistä puhut", hän sanoi ja siirtyi ulos etupihalle. Tyttö näki hänet uudelleen ja sanoi siellä oleville: "Tämä mies on samaa joukkoa." Taas Pietari kielsi. Mutta hetken kuluttua muutkin siellä olevat sanoivat hänelle: "Sinä olet varmasti samaa joukkoa, olethan sinäkin galilealainen." Pietari alkoi sadatella ja vannoi: "Minä en tunne sitä miestä, josta te puhutte." Samassa kukko lauloi, toisen kerran. Pietari muisti, mitä Jeesus oli hänelle sanonut: "Ennen kuin kukko kahdesti laulaa, sinä kolmesti kiellät minut." Hän puhkesi itkuun. (Mark. 14:66-72)

 

Odotamme elämältä onnistumisia. Mutta entäs jos valinnoistamme seuraakin epäonnistumista? Mainosvaloissa ja julkisuudessa epäonnistujat eivät juurikaan paistattele. Kisassa hävinnyt tai suurin luuseri häipyy yleensä vähin erin taka-alalle. Mitä sanottavaa ristillä voi olla epäonnistuneille? Miltä epäonnistuminen näyttää ristin näkökulmasta?

Jeesuksen kärsimystien loppu on täynnä dramaattisia käänteitä. Saapuessaan Jerusalemiin suuren pyhiinvaellusjuhlan alla hän kohtaa riemuitsevat kansanjoukot, jotka juhlivat häntä Daavidin poikana, suurena kuninkaana ja vapauttajana. Jeesus tosin ratsastaa kuninkaallisen saattueen sijasta aasilla aivan tavallisten opetuslasten lompsiessa perässä. Pian Jeesus löytää tiensä uskonnolliselle pääpaikalle temppeliin, jossa seuraa näyttävä ja provokatiivinen riehumisoperaatio, kun ahneiden rahanvaihtajien pöydät saavat kyytiä.

Lopulta kertomus saavuttaa huippunsa kun kaikkien tapahtumien päätteeksi Jeesus vangitaan ja hän päätyy juutalaisten johtajien eteen tuomiolle. Koko homma näyttää epäonnistuneen ja suuren kansanjohtajan ura on saamassa surkean lopun. Ja samaan aikaan pihalla Jeesuksen kiihkein seuraaja Pietari häilyy uskollisuuden ja turvallisuuden sekä epätietoisuuden ja toivottomuuden rajamailla.

Katsoessamme ihmisiä näemme yleensä normaalia ja mukavaa elämää, josta huolet ja hidasteet ovat varsin kaukana. Mutta pinnan alla meillä jokaisella on paljon monimutkaisempi todellisuus. Emmekä halua näyttää tätä synkempää todellisuutta kenellekään, koska silloin menettäisimme kasvomme muiden silmissä. Tai ainakin pelkäämme niin.

Tämä juutalaisen neuvoston pihamaalla odotteleva Pietari onkin varsin tutunoloinen tyyppi. Itse asiassa koko hänen uransa opetuslapsena on sarja epäonnistumisia. Häneltä ei onnistunut veden päällä kävely. Kirkastusvuorella Jaakobin ja Johanneksen kanssa Pietari häkeltyi tilanteesta niin, että tapahtuman oleellinen pointti meni häneltä kokonaan ohi. Ja miten hän oli muiden opetuslasten kanssa ymmällään joka käänteessä. Ja nyt, kun Jeesus on häntä pyytänyt ja hän on kuuliaisuutta vannonut. Nyt kun ei olisi varaa mokata…

Jeesus oli tuomiolla neuvoston edessä ja Pietari kuuli oman tuomionsa pihamaalla.

Pietarin tarina toistuu maailmankirjallisuudessa yleisinhimillisenä teemana. Mitä korkeammalle asetamme tavoitteemme, sitä korkeammalta voimme rysähtää maahan. Ja jos taas emme tavoittele mitään, emme voi mitään myöskään saavuttaa. Jos Pietari olisi jäänyt tavalliseksi kalastajaksi, ei hän koskaan olisi kohdannut suurta tuskaa opettajansa pettämisestä. Jos hän ei olisi niin hanakasti halunnut pitää kiinni totuudesta, hän ei olisi ollut niin lyöty. Tätä on todellinen epäonnistuminen – sitä voi vältellä jos koskaan ei yritä mitään, ja juuri kunnianhimo tekee siitä niin riskialtista.

Tässä kertomuksessa Pietarin epäonnesta on kaksi merkittävää asiaa. Ensiksikin ylipäänsä se miksi se on kerrottu. Pietarista tuli lopulta tunnetuin ja arvostetuin apostoli. Markuksen evankeliumi, jossa kertomus ensimmäisen kerran esiintyy, on kirjoitettu todennäköisesti Roomassa – Pietarin kotiseurakunnassa. Monien mielestä Markus on ollut Pietarin tuttu ja tarina on luultavasti kuultu häneltä itseltään. Toisin kuin voisi olettaa, Pietarille ei ollut ongelma kertoa omasta epäonnistumisestaan uudelleen ja uudelleen.

Toiseksi tämä epäonnistuminen ei ollut Pietarin uran loppu. Pian pääsiäisen jälkeen hänestä kasvaa apostolien keskushenkilö ja kristillisen kirkon ensimmäinen apostoli: Suurin vertaistensa joukossa. Epäonnistuminen ei tuhoa häntä vaan se muuttaa hänet. Jotain hänessä on muuttunut kun vertaa kuvauksia evankeliumien ja apostolien tekojen välillä. Hän on kuin toinen henkilö. Hänestä tulee ”kallio” kuten Jeesus ennusti. Hänessä on aivan uutta voimaa, jopa niin että elämänsä lopulla hän ei enää kiellä Jeesusta kuolemansakaan uhalla vaan seuraa Kristusta marttyyrikuolemaan.

Sanotaan, että virheistä oppii. Jeesus ei kuitenkaan opi mitään uutta. Jeesus on luottanut koko toimintansa ajan kaikenlaisista heikkouksista kärsivään Pietariin. Pietari oppii paljon, hän näkee itsensä täysin uudella tavalla. Epäonnistuminen avaa hänen silmänsä toisella tavalla kuin menestys olisi koskaan voinut. Hän poistui pihamaalta lyötynä mutta muuttuneena miehenä.

Samoin on meidän muidenkin laita. Menestys tarjoaa elämästä ruusuisen mutta epärealistisen kuvan. Epäonnistuminen avaa silmämme näkemään itsemme ja elämän todellisena. Se johdattaa meidät rehellisyyteen ja realismiin siitä mitä me olemme ja mihin pystymme. Epäonnistuminen on kasvuprosessi.

Aina epäonnistuminen ei johda tähän suuntaan. Myös Juudas epäonnistui tehtävässään olla kuuliainen Jeesuksen opetuslapsi. Missä hän teki virheen? Oliko hänen epäonnensa taustalla tahallinen vilpillisyys? Rakkaus rahaan? Ehkä kyse oli syvemmästä: toivosta, uskosta ja rakkaudesta. Evankeliumien kertomuksissa molemmat epäonniset opetuslapset päätyvät erilaisiin ratkaisuihin epätoivonsa, epäuskonsa ja katkeruutensa kanssa. Juudas päätyy suuren katumuksensa vallassa itsemurhaan. Pietari puolestaan toimii, kuten epäonnistujan voisi odottaakin, hän palaa vähin äänin häntä koipien välissä takaisin yksinkertaiseksi kalastajaksi.

 Ja samassa hänen edessään on Jeesus. Sitä seuraava keskustelu on täynnä tuskaisaa rehellisyyttä. Jeesus kysyy Pietarilta suoraan saman missä hän oli aiemmin karvaasti epäonnistunut. ”Rakastatko sinä minua?” Aluksi Pietarin on vaikea vastata. Lopulta hän sanoo: ”kaikesta tekemästäni huolimatta rakastan”. Pietarin näkökulma on muuttunut, hän ymmärtää että Jeesuksen näkökulma ei ole muuttunut. Jeesus ei syytä, ei säti, ei hylkää. Hän hyväksyy, antaa anteeksi. Jeesuksen näkökulmaan Pietaria kohtaan ei muuttanut hänen epäonnistumisensa. Ja tämän tajuaminen sai Pietarin muuttumaan – Juudaksen kohtaloksi koitunut epätoivon, epäuskon ja itsekielteisyyden kierre päättyi ja hän saattoi aloittaa alusta.

Kun me epäonnistumme, pohdimme miltä se näyttää muiden silmissä. Kun katsomme ristille, näemme epäonnistumisen toisin. Jumala ei opi meistä mitään uutta epäonnistuessamme. Hän ei pety koska Hän tietää että sellaisia me olemme. Sen sijaan epäonnistuminen vahvistaa meitä ja rakentaa itsetuntemustamme, näemme itsemme toisin, sellaisena kuin Jumala meidät näkee. Me huomaamme olevamme syntisiä jotka tarvitsevat anteeksiantoa. Tämä on tärkeä viesti myös meille huonoille kristityille. Jos ajattelet epäonnistuneesi kristittynä, niin ajattelepa vielä. Jeesus ei kuollut tähtesi koska olet hyvä kristitty vaan koska olet syntinen. Jumala rakastaa huonoja, epäonnistuneita ja rehellisiä kristittyjä. Ei ole sattumaa että Pietarin kaltainen heppu tuli varhaisten kristittyjen nokkamieheksi ja ”kallioksi” jonka varaan koko maailmanlaaja kirkko on rakennettu.

Henri Järvinen